sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Welcome to my blog!

Eli siis, tervetuloa blogiini! :)

Olen aina, ihan pienestä pitäen, ollut kiinnostunut kaikenlaisesta askartelemisesta ja käsitöistä. Varsinkin näin ennen joulua (kyllä, vielä on muutama kuukausi jouluun, mutta olen aloittanut jo lahjojen teon) tulee askarreltua hyvin paljon, sillä suurimman osan lahjoista teen itse käsin. Säästän siinä jo hieman rahaa ja tykkään muutenkin itse antaa enemmän itsetehtyjä lahjoja kuin vain suoraan kaupasta ostettuja. Silloin lahjan saaja tietää ainakin varmuudella, että tätä lahjaa tehdessä häntä ja hänen mieltymyksiään on ajateltu. Jos lahja on kaupasta vain vaikkapa dvd, saattaa olla, että lahjanostaja on vain suurin piirtein miettinyt mistä saaja voisi ehkä pitää ja sen perusteella ostanut lahjan. Muutenkin suurin osa ystävistäni pitää enemmän itsetehdyistä lahjoista.
Ja esimerkkinä itsetehdyistä joululahjoista on korurasiat muutaman vuoden takaa ja viime vuonna yhdelle ystävälle lähti itsetehtyä suklaata sekä tyynynliina, minkä olin itse koristellut :)

Tässä blogissani tulen siis esittämään kaikkea askartelusta ihan kynsien laittoon. Kaikkea, missä oma mielikuvitukseni pääsee jollain tavalla lentoon. Suurimmaksi osaksi blogini tulee kuitenkin koostumaan erilaisista askarteluista ja askarteluvinkeistä sekä neulomisistani mutta sekaan änkeää luultavasti muutamia kynsipostauksia sekä leivontavinkkejä :)