sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lomalta palailua ja kynseilyä

Ei me sitten ikinä muistettu uuden vuoden aikaan sitä yhteispostausta tehdä. Hupsista keikkaa :D Kummaltakin meistä on tää blogi jäänyt vähän tauolle. Oon itse päivitellyt säännöllisen epäsäännöllisesti tuota omaa henkilökohtaista blogiani. Vaikka kynsiä on tullut kuvailtua ja aina välillä lakattua, niin ei ole silti tätä blogia kauheasti tullut päiviteltyä. Noh yhtenä syynä on eittämättä laiskuus. Kyllä periaatteessa aikaa olisi ollut, mutta kun ei vaan jatkanut. Toisaalta on kyllä tehnyt hyvää pitää taas vähän eroa blogista, ehkä sitä jaksaa taas nyt uudella innolla päivittää. Toivottavasti :D

Tässä nyt kuitenkin tuolta kansioiden pölyistä kaivettu lakkaus.




Päätellen tuosta kuvan märästä maasta ja lehdettömästä puusta, otin tämän kuvan joskus syksyllä. Ennen lumia ja kylmiä kelejä selkeästi. Mutta muistan, että tykkäsin (ja tykkään edelleenkin) tästä lakkauksesta. Vähän oli piristävää syksyn harmailla keleillä repäistä kynsille jotain värikästä ja omalla tavallaan tosi kesäistä. 


Tässä siis kaikki lakat mitä käytin.
Eli vasemmalta oikealle:
Rimmel - Misty Jade
Sally Hansen - pikakuivattaja
Sally Hansen - aluslakka
Flormar - numero jotakin, laiska kun olen niin en nyt millään jaksa kaivaa tuon nimeä esille
Flormar - katso ylempi
Lasting Fix - samaa
Isadora - Sugar Crush sarjan hopa lakka minkä nimeä en muista enkä jaksa katsoa.

Oon kyllä todella laiska, pahoitteluni! Ainut minkä lakan  nimen muistin ulkoa oli tuo Rimmelin mintunvihreä mikä on aivan ehdottomasti yksi lemppareistani! Aivan ihanan värinen, harmi vaan, että se peittää kyllä tosi huonosti ja alkaa oleen lopussa. Kysymys kuuluukin, että tietääkö kukaan hyvää mintunvihreää lakkaa? Tai olisi itsellä ylimääräinen jonka voisi myydä?