maanantai 8. syyskuuta 2014

Ystävällisesti O.P.I:a Tampereella

Olin siis tänään ystäväni kanssa käymässä O.P.In ystävämyynnissä Tampereella. Pakko heti näin alkuun myöntää, että oletin siellä menon olevan jotain ihan muuta. Ja yllätyinkin onneksi positiivisesti! Itse en siis todellakaan ole ollut tällaisessa tapahtumassa aikaisemmin.


Olin siis todellakin positiivisesti yllättynyt koko järjestelystä. Oletin siis siellä menon olevan hullumman puoleista ja lakkapurkkien olevan jotain ihan hajalakkoja, kamalan värisiä. Pelkäsin siis pettyväni pahasti. Turhaan kuitenkin pelkäsin! Siellä oli ihanat myyjät valmiina vastailemaan kysymyksiin jos semmoisia oli. Olivat ihanan pirteitä ja mukavia. Tuntuu, että nykyään saa niin paljon huonoa asiakaspalvelua melkein joka paikasta. Oli siis ihana päivän pelastus!

Tosiaan, tuolla oli siis paljon normaalikokoisia O.P.In lakkoja 5e per kappale! Itse sorruin siis ostamaan kaksi normikokoista pulloa ja sitten tuommoisen minilakkasetin! Rahaa siis meni 22e ja sain sillä kuitenkin kaksi isoa lakkaa ja neljä pientä. Suomessa kun nuo lakat on niin kalliitta, niin ei tuolla 22e saisi edes puoltatoista pulloa! Ihan huikeeta siis!
Alun perin meinasin ottaa aivan ihanan pinkin lakan, mutta sit tykästyinkin tuohon vasemmassa laidassa olevaan lakkaan ja tietenkin se oli sitten pakko saada.
Tämä oli lakoista ensimmäinen, mikä tarttui käteeni! Olen pitkään etsinyt kivaa kultaista lakkaa, ja tää oli ihan täydellinen. Pelkäsin vähän, että ei olisi peittävää, mutta swatchasin kaikki omalle kynnelle, niin tää peitti kolmella kerroksella täydellisesti ja kaiken lisäksi kuivui vielä ihan supernopeasti! Tämä kultainen kaunokainen on siis O.P.I:n Oy-Another Polish Joke!

Tämän lakan tosiaan bongasin vähän myöhemmässä vaiheessa ja ai että rakastuin.Mulla on vähän samantyyppinen lakka China Glazelta, mutta tässä erona oli shimmeri. Eli väri on lähellä samaa CG:n lakan kanssa, mutta tässä on hieman shimmeriä, mikä tietenkin lisää lakkaan vähän sitä jotakin. Ja tämähän oli tosian O.P.I:n Gouda Gouda Two Shoes


Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisenä ovat nämä neljä minilakkaa! En oo aikaisemmin minilakoista kauheasti välittänyt, joten näitä pohdiskelin hetken. Loppujen lopuks tulin kuitenkin siihen tulokseen, että 3e yhdestä minilakasta ei oo niin iso summa, joten pakko kokeilla. Ja jos johonkin näistä väreistä rakastun, niin hommaan sen saman tien isompana! Mullahan tosiaan on toi O.P.I:n Rapid Dry Top Coat jo isokokoisena, joten sitä minipullossa en lähtenyt testailemaan. Kaikki muut noista testailin omalle kynnelle, ja taas ne yllättivät mut levittyvyydellään ja peittävyydellään. Olin ihan varma, ettei mm. Toi sininen lakka peitä ollenkaan, mutta sekin peitti kolmella kerroksella (tais jo kahdellakin peittää ihan kohtuullisesti) tosi hyvin. Ja nämä lakat ovatkin sitten nimeltään (vasemmalta oikealle) That's Hot! Pink, Atomic Orange, Teal the Cows Come ja Rapid Dry Top Coat.


Tässä on nyt pikainen vilkaisu noiden lakkojen swatcheihin! Ite tykkään kyl kamalasti! Kaikki peitti hyvin ja muutenkin pelitti! Omaa lempparia en noista lakoista osaa oikein valita, kaikki on niin nättejä ja hyvin toimivia. 
Laittelen myöhemmissä postauksissa kunnon swatchauskuvat lakoista sekä tietenkin lakkaukset mitä sitten teinkinnoihin. Tällä kertaa kynsille jäi tuo kultainen Oy-Another Polish Joke! Oon ihan hurjan tyytyväinen näihin lakkaostoksiin, yhtään ei harmita vaikka minibudjetistanikin katosi rahaa. 

1 kommentti:

  1. Tonttu! Sulle olis haastetta tarjolla! http://talviunelmia.blogspot.fi/2014/09/kuvahaaste.html Saat mun puolesta ainakin suorittaa sitä täällä meidän kynsiblogin puolella tai sitten muualla, mutta suorittamatta sä et saa jättää! :D Ei vaan, jos et haluu niin saat nyt ehkä juuri ja juuri jättää tekemättä :D

    VastaaPoista