keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pitkästä aikaa omassa kynnessä geeliä

Otsikko kertookin jo kaiken oleellisen. En ole itselleni pitkään pitkään aikaan tehnyt geelikynsiä, en omalle kynnelle, enkä tippien/muottien kanssa. Suurin syy tähän on ollut se, että aikaisemmin geelit eivät ole pysytneet omalla kynnellä juuri ollenkaan. Ystäväni oli kuitenkin tekemässä tilausta Ndedille ja kysyi haluaisinko samalla itse tilata jotain, niin saisi postikulut puolitettua. Noh tottakai innostuin ja menin heti Ndedin sivuilla katselemaan, minkä hintaisia tuotteita siellä on. Itseäni kiinnostivat suuresti aloituspakkaukset, koska kaikki geelikynsien tekoon käytettävät tavarani olivat joko hukassa tai huonoja.

Ennen korjailuja
Niinpä päädyinkin sitten tilaamaan ihan kunnon aloituspakkauksen, ilman uunia. Hinta ei todellakaan ollut paha, kun alennuksenkin sieltä sai, eli n. 20e. Näiden lisäksi tilasin myös värittömän rakennegeelin. Sitten vain odottelemaan pakkauksen saapumista. Ainakin omasta mielestäni paketti saapui nopeaan, nopeammin kuin mitä olin odottanut! Tuotteet oli ihan superhyvin pakattu eikä mitään ongelmaa. Sain oman osani paketista viime lauantaina ja sitähän oli heti jääkiekkopelin jälkeen pakko lähteä testaamaan.

Korjailujen jälkeen
Aikaisimpiin kokemuksiini verrattuna Ndedin geelit oli helppoja työstää. Ohjeita ei matkassa tullut, joten katselin parit youtube pätkät ja ryhdyin hommiin. Aluksi jouduin alkutyöt tekeen pariin kertaan, kun unohdin kaiken mitä piti tehdä. Noh siitä selvittiin ja sain laitettua kynteni. Ensiksi vasemman käden työstämiseen meni melkein kolmisen tuntia ja oikeaan kaksi tuntia, eli vähän vajaa viisi tuntia tein kynsiä yhteensä. Vielä oli melkoisesti korjattavaa mm. muodon kanssa, mutta koska kello taisi olla jo yli puolen yön, päätin että korjailen niitä vielä aamulla.

Aamulla vielä fiksailin ja viilailin lähinnä muotoa ja nyt olen jokseenkin tyytyväinen. Tiedän kuitenkin, että kehittämistä on runsaasti, se ei ikinä näiden hommien kanssa lopu. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen.

Korjailujen jälkeen
Sitten vain odottamaan kauan nämä kynnellä kestävät. Aluksi pelkäsin, että nämä ilmaantuvat heti ja tippuvat pois, niin kuin on käynyt jokaisten muiden geelausten kohdalla. Oman kynnen geelaamisessa ei ole kynnet pysyneet vuorokautta pidempään ja tippien kanssa paria päivää pidempään. Nyt voin kuitenkin sanoa, että kun neljäs päivä on menossa ja kynnet edelleen moitteettomassa kunnossa, että olihan se geelistä, ja mahdollisesti silloisesta työtavasta kiinni! Nämä eivät ole ilmaantuneet ollenkaan toistaiseksi ja pysyneet äärettömän hyvin. Vielä en kuitenkaan pääse testaamaan kuinka kauan nämä todellisuudessa voisivat pysyä, koska ensi viikolla koulussa alkaa käytännön harjoittelut ja silloin ei saa mitään ylimääräistä olla kynsillä. Ensi viikosta lähtien meillä taitaakin olla joka viikko käytännön harjoitteluita, joten kesälomaa siis odotellessa. Ajattelin kuitenkin kavereita käyttää härskisti hyväksi ja heille tässä väliaikana sitten väsäillä kynsiä. Joten varokaahan vaan.

Korjailujen jälkeen

Kommentteja ja ehdotuksia näihin kynsiin liittyen otan mielelläni vastaan! Ja älkää välittäkö kynsinauhoistani, ne ovat aivan kamalassa kunnossa, lupaan tehdä niille jotain mahdollisimman pian!

2 kommenttia:

  1. Pohjatyöt on tärkeet! Mää käytän ite melkein puolituntia puhdistamiseen ja siistimiseen ennenkun isken geelejä kynsille :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä oo huomannut ollenkaan sun kommenttia :D Mutta joo pohjatyöt kyllä on kaiken a ja o, mikään ei pysy kynsillä jos ei tee pohjatöitä kunnolla :D Se oli varmasti yks puute mun edellisissä kynsissä, mutta myös todella todella huono geeli. Nyt kuitenkin noi kynnet pysyivät ilmaantumatta tosi hyvin joten jotain tein ainakin oikein :D

      Poista