maanantai 25. elokuuta 2014

Huomiokynttä!

En ole varmaan ikinä näin nopeasti kynsien lakkaamisesta lähtenyt postaamaan kynsiä! Mulla on vaikka kuinka monet kynnet oottamassa valokuvaamista, mutta nämä tuoreimmat pääsevät nyt jonon ohi ja suoraan blogiin. Eli postauksia pitäisi muutamat todellakin lähitulevaisuudessa olla tulossa. Niin omista kuin muidenkin kynsistä. Muutenkin kynsikärpänen on (onneksi) taas iskenyt ja toivottavasti jaksan piristää alkavaa harmaata syksyä värillisiää kynsillä!


Eli tämmöiset yksinkertaiset tuli tällä kertaa tehtyä. Alkuperäisenä ideana mulla oli laittaa pronssista lakkaa koko kynnelle ja sen päälle sitten jollain toisella kimaltavalla värillä päälle, mutta en päädyinkin sitten toteuttamaan aivan toisenlaiset kynnet. Ei lähelläkään pronssikimallusta ole nämä. Vaikka sitä kimallusta kylläkin löytyy, ei siinä mitään. 
Päädyin siis lopulta tekemään jotain tosi yksinkertaista, mutta ei kuitenkaan pelkkää yksiväristä lakkausta. Mikä onkaan siis parempi idea, kuin käyttää kolmea eri kynsilakkaa, kahta Flormarin hololakkaa sekä Golden Rosen Jolly Jewels -lakkaa. Pointtina on siis juurikin tuo yksinkertaisuus, väreillä leikkiminen ja yksi kynsi huomiokyntenä. Tietenkin olisin voinut valita nimettömään lakan, mikä sointuu kauniisti noihin muihinkin, mutta koska pointtina oli juurikin tuo huomiokynsi, niin ei siinä olisi ollut oikein ideaa, jos olisin vaikkapa pinkin hololakan tuohon lätännyt.
Tämä kuva on kuvattu puhelimellani. Halusin päästä vähän vertailemaan puhelimeni laatua tuohon järkkärin laatuun ja olen kyllä tyytyväinen, että puhelimessani on suhteellisen hyvä kamera! Ja näitä puhelinkuvia joudutte myöhemminkin valitettavasti kestämään, koska tähän mennessä olen suurimman osan kynsistä kuvannut puhelimella kun se on pihalla aina kivasti mukana. Yritän kuitenkin parhaani mukaan saada raahattua tuota järkkäriä tai pokkaria mukanani, jotta saisin kivoja kuvia otettua. Rakastan valokuvaamista (varsinkin näin syksyn koittaessa), mutta en vain ikinä muista raahata kameraa mukanani!
Tässä siis kuvaa järkkärilläni. Onhan se laatu ihan erilaista ja näkyy noi holotkin paljon paremmin kuin mitä esimerkiksi tuolla puhelimella. Pihalle asti en jaksanut raahautua, joten sen takia otinkin kuvat tuota ikkunaa vastata. Laiska valokuuvaajan helppo vinkki. Paremmat kuvat saisi eittämättä pihalla, mutta laiska kun olen. Yritän kuitenkin aloittaa panostamaan kuvien laatuun, jottei tarvitsisi aina katsella huonolaatuisia kuvia mistä ei välttämättä saa kunnolla selvää edes siitä lakkauksesta.
Nyt on kuitenkin aika pölöttelyt lopettaa tältä kertaa, sillä aion vielä katsoa ainakin yhden jakson vuoden 2011 (8. tuotantokausi) X Factoria. En vaan millään jaksa odottaa tulevaa lauantaita jolloin uusi kausi starttaa! Tästä kuitenkin tulee varmasti olemaan lisää pölinää toisen blogini puolella. (Mikä on muuten tällä hetkellä piilotettuna, sillä aion uudistaa sen kokonaan.)

Tähän loppuun vielä listaus tietenkin käytetyistä lakoista:
O.P.I Natural Nail Base Coat
Flormar (KoneHelsinki) 802
Flormar (KoneHelsinki) 809
Golden Rose Jolly Jewels 115
O.P.I Rapid Dry Top Coat (uusi kokeilu, kun aikaisemmat päällyslakat eivät ole nyt napanneet ollenkaan.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti